Orionin sodat – menneisyydestä tulevaisuuteen

Univerumissamme käydyt Orionin sodat on tekemäni audiovisuaalinen videosarja, jossa yhdistyvät historia, nykypäivä ja mahdolliset tulevaisuuden suunnat. Samalla sain tuntumaa, mitä mahdollisuuksia on hyödyntää tekoälyä videoiden tekemiseen. Niissä on omat rajoituksensa mutta myöskin mahdollisuutensa.

Kymmenen jakson kokonaisuus ei pyri kertomaan kaikkea kerralla, vaan avaa ovia erilaisiin näkökulmiin, joskus mystisiin, joskus pohdiskeleviin. Sarja ei käsittele niinkään fyysisiä tapahtumia historiallisista konflikteista ja tähtisodista vaan näkökulmana on lähinnä sotien vaikutus yksilöihin ja meidän planeettaan sekä ihmiskuntaan kollektiivisella tasolla.

Sarjan aikana käsitellään muun muassa ihmiskunnan alkuperään liittyviä teorioita, kosmisia yhteyksiä sekä sitä, miten menneisyyden tapahtumat voivat heijastua nykyhetkeen. Toisaalta mukana on myös ajatus siitä, millainen tulevaisuus meitä todennäköisesti odottaa, jos nämä tarinat ovat edes osittain totta.

Jokainen jakso on tarkoituksella lyhyt, 6-8 minuuttia, ja helposti lähestyttävä. Ne toimivat enemmänkin herättäjinä kuin syvällisinä analyyseinä – ajatuksina, jotka jäävät mieleen ja ehkä saavat katsomaan nykyistä, hieman "kaaottista" maailmaa eri tavalla.

Jos aihe herättää kiinnostusta, voit perehtyä tarkemmin videosarjaan katsomalla yksittäiset jaksot alla olevista linkeistä.



Osa 1 - Kaaoksen alku 
Missä kaikki oikeastaan alkoi? Ensimmäiset vihjeet johdattavat aikaan ennen tunnettua historiaa.

Osa 2 - Vastarinnan perintö
Muinaiset sivilisaatiot jättivät jälkeensä enemmän kuin pelkkiä raunioita – mutta miksi osa niistä on unohtunut?
[linkki]

Osa 3 - Maa, unohdettujen sodan kenttä
Onko mahdollista, että katseemme on ollut aina suunnattuna väärään suuntaan?
[linkki]

Osa 4 - Muistamisen aikakausi
Kuka kirjoittaa historian… ja mitä jätetään kertomatta?
[linkki]

Osa 5 - Muistamisen aikakausi
Hiljaisia merkkejä, outoja yhtäläisyyksiä – sattumaa vai jotain muuta?
[linkki]

Osa 6 - Ihmiskunnan valinta
Kaikki ei ehkä ole sitä, miltä näyttää. Mitä tapahtuu juuri nyt, pinnan alla?
[linkki]

Osa 7 - Liittojen aika
Kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen, syntyy uusia kysymyksiä – entistä suurempia.
[linkki]

Osa 8 - Heränneiden aikakausi
Todellisuuden ja uskomusten välinen raja alkaa hämärtyä. Mitä jää jäljelle?
[linkki]

Osa 9 - Ihmikunnan siirtymä
Jos menneisyys kätkee salaisuuksia, mitä ne kertovat siitä, mitä on tulossa?
[linkki]



Osa 10: Muistamisen planeetta
Matka päättyy – vai alkaako se vasta nyt? Kaikki johtaa tähän hetkeen.
[linkki]

Osa 10 on vielä vaiheessa ja linkki lisätään kun video on valmis mutta onhan noissa yhdeksässäkin jaksossa jo jotain katsottavaa.



Kommentit