Salainen avaruusohjelma, aikamatkailu ja Project Looking Glass – sotilaan kertomus kulissien takaa
Viime vuosina yhä useammat ihmiset ovat alkaneet puhua salaisista avaruusohjelmista, aikamatkailusta ja teknologioista, jotka ovat kaukana siitä todellisuudesta, jonka meille kerrotaan olevan olemassa. Tässä blogissa käymme läpi poikkeuksellisen kertomuksen Daryl Jamesilta joka palveli Yhdysvaltain laivastossa ja joutui osaksi niin kutsuttua Secret Space Programia (SSP). Haastattelun vetäjänä on Lily Nova
Kyse ei ole tieteisfiktiosta, vaan henkilön omista kokemuksista, jotka hänen mukaansa alkoivat täysin tavanomaisesta sotilasurasta.
Rekrytointi salattuun ohjelmaan
Kertomus alkaa vuonna 2004 Englannissa, St. Mawganin tukikohdassa. Haastateltava palveli tuolloin Yhdysvaltain laivastossa rakennuspataljoonassa (Seabees). Hän ei työskennellyt itse maanalaisessa tukikohdassa, mutta eräänä yönä hänet määrättiin saattamaan siviilityöntekijöitä syvälle maan alle.
Juuri siellä hän kohtasi ensimmäistä kertaa teknologian, jota kutsuttiin skanneriksi – laitteeksi, joka ei ainoastaan tunnistanut fyysistä terveydentilaa, vaan mittasi myös älykkyyttä, geneettisiä ominaisuuksia ja jopa potentiaalia nähdä tulevia aikajanoja. Tätä kykyä kuvattiin terminä ”looking down timelines”.
Skannerin tulokset nostivat hänet nopeasti huomion keskipisteeseen.
Epäinhimillinen kohtaaminen
Pian tämän jälkeen hänelle näytettiin jotakin, mitä hän ei ollut koskaan uskonut näkevänsä: pieni harmaa olento, jota kutsuttiin droniksi. Olento ei ollut biologinen elämänmuoto sanan perinteisessä merkityksessä, vaan orgaaninen kone – kollektiiviseen tietoisuuteen kytkeytynyt olento, jota käytettiin tekniseen huoltoon.
Kohtaamisen tarkoitus ei ollut pelkkä esittely. Se oli testi. Tarkoituksena oli selvittää, reagoisiko hän pelolla, väkivallalla vai rauhallisesti. Hänen reaktionsa ratkaisi seuraavan vaiheen.
Project Looking Glass ja aikamatkailu
Seuraavaksi hänelle paljastettiin teknologia, jota kutsuttiin Project Looking Glassiksi. Kyseessä oli laite, jolla voitiin tarkkailla menneitä ja tulevia aikajanoja jopa 94 % tarkkuudella – ja tietyissä tapauksissa myös siirtyä niiden läpi fyysisesti.
Hänelle kerrottiin, että tätä teknologiaa käytettiin sekä sotilaallisiin tarkoituksiin että avaruudessa käytäviin konflikteihin, joissa aikajanojen muuttaminen oli keskeinen osa sodankäyntiä.
20 vuotta ja takaisin – ikäregressio
Yksi uskomattomimmista paljastuksista oli niin kutsuttu ”20 and back” -ohjelma. Sen mukaan henkilö palvelisi salaisessa avaruusohjelmassa 20 vuotta, minkä jälkeen hänet palautettaisiin ajassa taaksepäin ja ikäregressoitaisiin samaan biologiseen ikään, jossa hän oli aloittaessaan.
Muistot pyyhittäisiin lähes kokonaan – mutta joissain tapauksissa ne alkaisivat palata myöhemmin elämässä.
Reptiliaanit ja maanalainen sopimus
Kertomuksessa toistuu myös synkkä teema: reptiliaaniset olennot ja heidän väitetty sopimuksensa ihmiskunnan kanssa. Hänen mukaansa maan alla sijaitsevat tukikohdat eivät ole ihmisten hallinnassa, vaan osa ikivanhaa sopimusta, jossa vastineeksi edistyneestä teknologiasta luovutettiin ihmisiä.
Näitä tukikohtia käytettiin muun muassa:
ihmiskauppaan
geneettisiin kokeisiin
hybridiohjelmiin
ja avaruuslaivastojen miehittämiseen
Tiheydet ja tietoisuuden muutos
Ohjelman keskiössä ei ollut vain teknologia, vaan myös tietoisuuden taso. Ihmisiä siirrettiin kolmannesta tiheydestä viidenteen tiheyteen erityisten tiheyskammioiden avulla – teknologia, jonka alkuperä oli reptiliaaninen.
Tämä muutos lisäsi älykkyyttä, aistien tarkkuutta ja fyysisiä kykyjä, mutta aiheutti myös vakavaa tiheyssairautta, kun tietoisuus yritti sopeutua täysin uuteen todellisuuteen.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Tämä kertomus on äärimmäinen, haastava ja monille vaikeasti uskottava. Silti se heijastelee yllättävän monia samoja teemoja, joita esiintyy:
vuotaneissa sotilasasiakirjoissa
whistleblower-todistuksissa
muinaisissa teksteissä
ja nykypäivän elokuvissa ja sarjoissa
Onko kyse mielikuvituksesta, psykologisesta ohjelmoinnista vai todellisesta salatusta historiasta? Jokaisen on tehtävä oma johtopäätöksensä.
📺 Katso koko haastattelu ja kuule tarina kertojan omin sanoin tästä:


Kommentit
Lähetä kommentti