Galaktinen liitto - avaruuden poliisivoimat

 

Oma sensuurivapaa kanava Rumblessa,   ”Ajankohtaista ja vähän muutakin” saa nyt kilpailijan ja ihan omasta takaa. Nimittäin on aikomus alkaa täydentämään pari vuotta sitten avaamalleni youtube kanavalle "Olavi Ai" lyhyitä videoita ajankohtaisista aiheista ja ehkä joskus vähän muustakin. Aiheet tulevat näillä näkymin painottumaan  kosmisiin aiheisiin syystä että minusta kosmiset jutut ovat yhä ajankohtaisempia.

USA:n kongressissa käsiteltiin taannoin UFO asiaa ja sitä mitä viranomaiset tietävät näistä asioista. Tuli selkeästi esille että avaruudesta peräisin olevista aluksista on tehty käänteissuunnittelulla omia innovaatioita. Paljon muutakin tuli esille. Minusta on jo itsestään selvyys että emme ole yksin tässä universumissa. Kysymys ei ole enää uskosta vaan tietämättömyydestä jos edelleen joku asia miettii.

Nykyään on niin paljon pitkiä videoita että useat eivät ehdi niitä seurata ja jos joku niitä katsoo, niin yleensä katsojat katsovat videon kokonaan yhä harvemmin. Tilaston mukaan videon katsoo kokonaan alle 50 prosenttia niistä jotka avaavat videon. Joidenkin videoiden katsominen tipahtaa kymmeneen prosenttiin jos video on kovin pitkä. Pitää olla todella mielenkiitoinen video, jos se katsotaan kokonaan läpi. Mitä lyhyempi video on niin sitä useampi katsoo sen kokonaan.

 Edellä mainitusta johtuen aikomuksenani on pyrkiä pitämään youtuben videot noin kymmenessä minuutissa. Poikkeuksia varmaankin tulee olemaan mutta ainakin useimmat niistä riittävän lyhyinä.

Kanavan nimi Olavi Ai kuvastaa videon tekniikkaa. Niissä olen käyttänyt tekoälyä kuten varmaankin yhä useammatkin jo sitä käyttää tavalla tai toisella. Tämän videon klipit ovat itse tehtyjä klippejä tekoälyn avulla. En olisi voinut tehdä tämänkaltaista videota vielä muutama vuosi sitten sen verran nopeaa on ollut tämänkin alan kehitys.

Eilen latasin pitkästä aikaa uuden videon joka on minusta ajankohtainen vaikka jotkut ehkä eivät sitä siksi koe mutta kyllä se on sitä. Se on tätä päivää. Uskokaa tai älkää.

 


Video on hieman yli seitsemän minuuttia, ei siis kovin pitkä mutta asiaa on tiiviisti ja ihan tekoälyn äänellä kerrottuna mutta kyllä, siitä huolimatta se on minun luoma video ja sen informatiivinen sisältö on myös pääosin omaa käsialaa. Harkitsin kerronko taustainformaation itse vai käytänkö tekoälyä. Vertasin molempia ja koin että oma kieli ei taivu niin sukkelaan ja selkeästi  kuin "Harrin" kieli, joten tekoälyääni vei voiton. Loputa asiahan se on tärkein, ei se kuka tai mikä videolla puhuu.



Aiheena on Galaktinen liitto. Epäilen että suurin osa suomalaisista ei ole vielä kuullutkaan kyseisen organisaation nimeä. Jos et ole vielä kuullut siitä mitään niin minusta kannattaisi vilkaista video. Se on lyhyt kuvaus kyseisestä liitosta ja olen lähes varma että tämäkin asia nousee vielä päämedioihin muutaman vuoden kuluessa. On siis kiva tietää jo etukäteen, mistä on kysymys. Voi kaverillekin sanoa että "joo se on tuttu asia, olen ollut tietoinen siitä jo kauan"





Tässäpä se video katsottavaksi. 


Kommentit